Olemme verrata auton vuokraus hintojen 1 200 edustajilta ja 30 000 kohteet

Hae autonvuokrausta

Luottokortin Kuluja
Piilotettuja Maksuja
Mailimaksu
Kolarivakuutus
Kolmannen Osapuolen Vakuutus
Ajoturva(Hinausapu)Maksu
Varkausvakuutus
Suuri Taatut Hinnat

Vuokraa Auto Kreikasta

Kreikka on jo pitkään ollut suosittu matkailumaa, eikä suotta. Sen merellinen ja lämmin ilmasto tarjoaa auringonpalvojille loputtomat mahdollisuudet rentoutumiseen joko suosituilla, kuuluisilla rannoilla tai sitten rauhallisemmilla, pienillä paratiisisaarilla, joita valtion aluevesiltä löytyy valtavasti. Kreikan loistelias antiikkinen historia on yhä tänäkin päivänä selvästi näkyvillä maisemassa, sillä antiikkisia raunioita ja muita menneen loiston merkkejä on maastossa paljon, ja niitä pyritään suojelemaan myös tulevien sukupolvien iloksi.

Kreikka sijaitsee Balkanin niemimaan eteläkärjessä, joten sinne on hankalaa matkustaa maitse. Kreikan useat kansainvälisen tason lentokentät pelastavat tästä pulasta, ja syöttävät auringon- ja kulttuurinnälkäisiä turisteja maahan ympäri vuoden. Koska harva saapuu maahan omalla autolla, on maassa tarjolla runsaasti autonvuokrauspalveluja. Auton vuokraaminen matkan ajaksi voi ollakin viisas valinta, sillä usein upeimmat matkakokemukset saadaan sellaisissa paikoissa, jotka löytyvät sattumalta ja suosituimpien massaturistikohteiden ulkopuolelta. Kreikkalaiset pikkukylät vuoristoissa ovat hyvin potentiaalisia paikkoja tällaisille elämyksille, ja niihin tuskin löytäisit tietäsi, jos olisit ainoastaan julkisen liikenteen varassa. Kreikkaan kuuluu paljon saaria Välimeressä, ja niiden välillä on säännöllistä lauttaliikennettä aluksilla, joihin autonkin voi ajaa sisään, joten myös saarille pääsee hyvin auton kanssa.

Kreikan kulttuurihistoria on täysin vertaansa vailla, ja valmiina räjäyttämään tajuntasi. Kreikan ikivanha tarusto jumalineen on ehtymätön lähde yhä edelleen kirjailijoille ja elokuvakäsikirjoittajille. Mytologian tarinoiden moraaliset opetukset ovat löytäneet tiensä myös länsimaiseen moraalikäsitykseen, ja taruston sanomaa kuuntelevalla on oiva tilaisuus oppia jotakin oleellista elämästä ja maailmasta. Antiikin Kreikan kuuluisat filosofit kuten Sokrates, Platon ja Aristoteles ovat yhä nykypäivänäkin länsimaisen filosofian kulmakiviä ja heidän pohdinnoistaan ja opetuksistaan onkin sanottu koko länsimaisen sivistyksen olevan peräisin. Kreikassa ollaan hyvin ylpeitä loisteliaasta kulttuuriperinnöstä, ja sitä on onneksi säilötty lukuisiin museoihin ympäri maata. Kuvanveistotaide oli antiikin Kreikassa valtavan laadukasta ja sitä muistona museot pursuilevat valkoisia taidokkaita patsaita. Harva kuitenkaan tietää, että patsaat ja muut valkoiset esineet, jotka antiikin kulttuuriin usein liitetään, eivät olleet alun perin valkoisia. Ne maalattiin kyllä aikoinaan kirkkailla väreillä, mutta vuosituhannet ovat kuluttaneet niistä värin pois ja jäljellä on enää alkuperäinen pohjamateriaali, joka on valkoista. Näin ollen monien mieleen piirtyvä kuva antiikin Sokrateesta istumassa valkoisella marmoripaadella valkoisten pylväiden kannattelemassa valkoisessa temppelissä on yksi moderneista antiikin myyteistä; tosiasiassa antiikin Kreikka ei suinkaan ollut valkoinen.

Kreikkalainen keittiö on tunnettu ihanista herkuistaan. Kreikkalainen tapa aloittaa illallinen on nauttia pieni napsu ouzoksi kutsuttua anisviinaa ruokahalun herättelemiseksi ja nauttia ruokaa odotellessa vaaleaa leipää. Mausta leipä lorauttamalla leipälautaselle oliiviöljyä, ripottelemalla siihen suolaa ja dippaamalla leipää öljyyn, niin teet sen aitokreikkalaiseen tyyliin! Maista aterian kyytipojaksi Kreikan omaa ylpeyttä, Mythos-olutta, ja maistele alkupalaksi ihania viininlehtikääryleitä. Kovanaamoille ravintolat tarjoavat usein talon puolesta raki-viinaa, joka on paikallinen vastine kotoiselle pontikalle. Raki nautitaan usein veden kanssa, sillä useimmat eivät kestä sitä raakana, mutta tässä on mahdollisuus näyttää suomalaisuutesi ja hörpätä raki pohjanmaan kautta!

Arviot

Yli 7 000 käyttäjää on arvioinut meidät

9,2 / 10
" Nopea ja helppo"
" Suuri arvo rahaa, hyvä sivusto ja parhaat hinnat."
" Aina palvelutaso."
" Erinomainen hinta- ja helposti poiminta ylös ja palautuksesta."
" Erittäin hyvä palvelu, hyvä auton."
Arvostelut verkossa

Yli 50 000 käyttäjää on arvioinut autonvuokrausyrityksen

9,0 / 10
Trustpilot
8,4 / 10
Review Centre