Olemme verrata auton vuokraus hintojen 1 200 edustajilta ja 30 000 kohteet

Hae autonvuokrausta

Luottokortin Kuluja
Piilotettuja Maksuja
Mailimaksu
Kolarivakuutus
Kolmannen Osapuolen Vakuutus
Ajoturva(Hinausapu)Maksu
Varkausvakuutus
Suuri Taatut Hinnat

Autonvuokraus Carcassonnen Lentokentältä

Carcassonnen kaupunki Ranskassa on viime aikoina herättänyt kasvavaa kiinnostusta maailman turistien ja matkaajien joukossa. Alueeseen haluavat tutustua erityisesti muinaishistoriasta kiinnostuneet, sillä kaupungista on löydetty arkeologisia jäänteitä siitä, että alueella olisi asunut ihmisiä jo 3 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Carcassonne on hyvin pieni kaupunki, sillä väestöä siellä on vain noin 50 000, mutta minkä se väkiluvussa häviää, se voittaa takuuvarmasti historiallisessa perinnössään ja juurevuudessaan: alueelle on perustettu pysyvää asutusta jo 400-luvulla, ja kenenpä muunkaan kuin itse visigoottien toimesta. Visigootit eli länsigootit olivat germaaninen kansa, jotka lähtivät valloitusretkilleen asuinsijoiltaan Tonavan rannoilta vuoden 375 tienoilla ja perustivat uusia kaupunkeja löytämilleen alueille.

Carcassonnen kaupungissa on kaikkein helpointa liikkua jalan. Turistialue on pinta-alaltaan pieni, ja sinne on säilötty ranskalaisen kulttuurin loiste jälkipolvia varten, joten parhaiten se myös säilyy ja säilyttää arvokkuutensa, kun turistit tallaavat sen katuja ainoastaan jaloillaan eivätkä autoillaan tai muilla modernin maailman keksinnöillä. Alueen dominoiva keittiö on luonnollisesti ranskalainen, ja ranskalaiset haluavat tarjoilla maansa perinteisiä ruokalajeja myös turisteille. Ranskalaiset ovat ylpeitä perinteikkäästä keittiöstään, ja niinpä kansainvälisiä hybridiruokalajeja ei alueella juurikaan arvosteta.

Carcassonnen erityispiirre on se, että se on kirjaimellisesti ja fyysisesti linnoitettu joka suunnalta. Kaupungin suojaksi aikoinaan rakennetut muurit ja tornit viehättävät yhä uusia turisteja ja tarjoavat mainiot näköalat korkeilta paikoilta. Vuosisatoja sitten näistä torneista tähyiltiin kaukaisuuteen hyökkäävien vihollisten varalta, mutta nykyään turistit voivat ihailla niistä maisemia ja nauttia upeista näköaloista yli kaupungin. Muurit perimätiedon mukaan rakennettiin alun perin suojelemaan kaupunkia barbaareilta, jotka yrittivät sinne hyökätä, ja ne helpottivat Carcassonnen alueen asukkaita puolustamaan kotikaupunkiaan.

Kaupungin linnoitukset pääsivät mukaan UNESCON maailmanperintökohteiden listalle 1997, ja ovat siis kansainvälisestikin tunnustettu tärkeä kulttuurihistoriallinen rakenne. Linnoitusten lisäksi Carcassonne on täynnä mielenkiintoisia ja kauniita historiallisia rakennuksia, joten pelkkä kävely kaupungin keskustassa on kuin matka ajanlaskumme alkuhämäriin.

Vaikka itse Carcassonnessa et tarvitsekaan kulkuvälineeksesi muuta kuin hyvät lenkkarit, voi vuokra-auto olla tarpeen halutessasi tutustua ympäröiviin alueisiin. Carcassonne on sijoittunut hyvien liikenneyhteyksien äärelle, ja valtatie E80 sivuuttaa se hyvin läheltä. Valtatietä kutsutaan myös nimellä Autoroute des Deux Mers, joka tarkoittaa kirjaimellisesti kahden meren autotietä. Valtatie yhdistääkin Välimeren Atlanttiin Narbonnesta Bayonneen Espanjan rajan kupeeseen asti. Välimeren rannikolle Carcassonnesta ei ole pitkä matka, ja rannikkoa pitkin pohjoiseen voit ajella aina Montpellieriin saakka tai jopa Italian rajan yli.

Vertailemalla autonvuokraussivustoja ennen matkaasi ja varaamalla autosi jo valmiiksi Carcassonnen lentokentälle säästät huimasti aikaa. Ja rahaa, sillä vuokrahintamme ovat hyvin edulliset, ja saat lisäksi niihin kuuluvana kaikki tarpeellisimmat vakuutukset. Voit rauhassa kiertää vaikka koko Ranskan ja naapurimaat lomasi aikana, sillä me emme rajoita ajamiasi kilometrejä lisämaksuin, vaan voit niellä asvalttia täysin mielesi mukaan!

Kokoelma Osoite

Arviot

Yli 7 000 käyttäjää on arvioinut meidät

9,3 / 10
" Taloudellinen ja tehokas palvelun. Haluan suositella sen."
" Erinomainen palvelu - hyvää autoa - ongelmia kuten tavallista."
" Erittäin hyvä ja efficent palvelu käyttää uudelleen"
" Kuten tavallista."
" Meillä oli erittäin tyytyväinen palvelun."
Arvostelut verkossa

Yli 50 000 käyttäjää on arvioinut autonvuokrausyrityksen

9,0 / 10
Trustpilot
8,4 / 10
Review Centre