Olemme verrata auton vuokraus hintojen 1 200 edustajilta ja 30 000 kohteet

Hae autonvuokrausta

Luottokortin Kuluja
Piilotettuja Maksuja
Mailimaksu
Kolarivakuutus
Kolmannen Osapuolen Vakuutus
Ajoturva(Hinausapu)Maksu
Varkausvakuutus
Suuri Taatut Hinnat

Vuokraa auto Santorinin lentokentältä

Santorini on suurin Kreikan saarista, ja se sijaitsee Aigeianmeren alueella. Saari sijaitsee noin 200 kilometriä etelään Kreikan mantereisesta alueesta. Santorini koostuu ryhmästä pieniä tuliperäisiä saaria, ja se on erittäin suosittu matkailukohde, ja pitää vuodesta toiseen suosionsa matkailijoiden keskuudessa. Santorinin maisema muodostuu huikeasta tulivuorikraatterista. Santorini oli ennen pyöreä saari, mutta vuoden 1600 e. a. a. tapahtunut tulivuorenpurkaus räjäytti saaren keskustan ilmaan ja muodosti keskiosaan syvän painauman. Nykyään saaren keskustassa sijaitsee siis kiehtova vulkaaninen kaldera.

Santorinin tulivuorenpurkaus on tuttu kaikille historiantunneilta sekä kansantaruista. Purkaus on tallennettu moniin muinaisiin kirjoituksiin Antiikin Kreikan ajalta, ja on esitetty myös sellaisia korkealentoisia teorioita, että tulivuorenpurkauksen aiheuttamat maanjäristykset ja tulvat upottivat myös myyttisen Atlantiksen mantereen. Näiden väitteiden paikkansapitävyydestä tuskin pääsemme koskaan varmuudella selville, mutta antiikin mytologia kiehtokoon mieliä tulevaisuudessakin! Muinaisia kirjoituksia tutkineiden asiantuntijoiden keskuudessa vallitsee jokseenkin yksimielinen näkemys siitä, että Atlantikseksi kutsuttu manner, oli se sitten mitä tahansa, sijaitsi todellisuudessa paljon lännempänä kuin Santorinissa, Atlantin valtamerellä Gibraltarin salmen länsipuolella, joten Santorinin osuus mantereen katoamiseen pysynee spekulaation tasolla.

Santorinin maisemat ja kasvillisuus ovat sen tuliperäisyyden ansiosta vertaansa vailla. Tulivuoren tuhkasta ja rapautuvasta laavasta koostuva maannos, jota kutsutaan nimellä tufti, on todella hedelmällistä ja siinä viljely on kannattavaa. Tämä selittää samalla myös sen, miksi maailman vaarallisimpienkin tulivuorten rinteillä asuu paljon ihmisiä, vaikka näiden alueiden katastrofialttius on hyvin tiedossa. Santorinilla tuliperäisyys tekee maisemista vehreitä ja monipuolisia, ja saari soveltuu erittäin hyvin estetiikkaa kaipaaville matkailijoille. Nykytekniikalla tulivuorenpurkaukset pystytään ennustamaan yleensä reilusti etukäteen, ja Santorinin tulivuoret ovat olleet jo pitkään uinumassa. Tuliperäisyys siis tuskin muodostaa riskiä matkailijalle, vaan siitä nauttiminen on jokaisen matkailijan etuoikeus.

Huikeiden maisemiensa ja historiansa lisäksi Santorini tarjoaa paljon maanläheisempiäkin viihdykkeitä. Esimerkiksi Firan alue on tunnettu vauhdikkaasta yöelämästä ja edullisista ostosmahdollisuuksistaan. Oian alue sitä vastoin on tyylikkäämpi. Santorinin hiekkarannat ovat vertaansa vailla, sillä ne ovat todella erikoisen värisiä. Hiekan väri johtuu jälleen tuliperäisyydestä, sillä tulivuoren tuhka voi esiintyä mitä kummallisimmissa sävyissä tällä mielenkiintoisella saarella. Santorinin saarta kannattaa tutkia omalla autolla, sillä siten löydät upeimmat turisteilta piilossa olevat paikat. Upea antiikkinen Akrotiri on yksi näkemisen arvoinen kohde saarella: se on kaupunki, jonka arkkitehtuuri oli aikaansa nähden hyvin edistynyttä, mutta tulivuoren purkaus tuhansia vuosia sitten peitti sen äkkiarvaamatta tuhkalla ja pysäytti ajan täydellisesti. Tuhkaan säilyneet muinaiskaupungit ovat arkeologien aarreaittoja, sillä niissä voidaan tutkia hetkessä jähmettynyttä arkielämää toisin kuin hautalöydöissä, joissa tietoa saadaan vain siitä, mitä sen ajan ihmiset ovat pitäneet tärkeänä ja säilyttämisen arvoisena. Auton saat vuokralle näppärästi Santorinin lentokentältä. Lentäminen on edelleen helpoin tapa päästä saarelle, joskin Santorinille liikennöi myös lauttoja Manner-Kreikasta.

Kokoelma Osoite

Arviot

Yli 7 000 käyttäjää on arvioinut meidät

9,5 / 10
" Jälleen kerran erinomaista palvelua. Kiitos."
" Erittäin tehokas palvelu - nopea keruu ja palaa"
" Jälleen kerran erinomaista palvelua. Kiitos."
" Henkilöstön hyödyllisiä ja miellyttävä. Auton siistinä ja puhtaana"
" Erinomainen palvelu, hyvä määrät"
Arvostelut verkossa

Yli 50 000 käyttäjää on arvioinut autonvuokrausyrityksen

9,0 / 10
Trustpilot
8,4 / 10
Review Centre